Ilmeemme uudistuu

01.01.2018

LTQ-Partners uudistaa visuaalisen ilmeensä

 

LTQ on ottanut käyttöön uuden logon ja julkaissut uudistetun ilmeen mukaiset kotisivut tammikuussa 2018. Toimenpiteet ovat osa laajempaa viestintäuudistusta, jonka tavoitteena on tuoda vahvemmin esille yrityksen tarjoamien palveluiden korkeaa laatu ja monipuolisuus. LTQ haluaa erottautua asiakkailleen asiantuntevana yhteistyökumppanina, jota on helppo lähestyä eri tilanteissa.

 

”Uusi logo on suunniteltu vahvaksi ja erottuvaksi. Samalla uudistunut yritysilme kunnioittaa yrityksen historiaa värimaailmallaan, jossa syvä tummansininen lepää valkoisella taustalla. Markkinointikuvissa esiintyvä LTQ:n oma henkilöstö tuo esille yrityksen palveluasennetta.” kuvailee digitaaliseen brändäykseen erikoistunut Matthias Railo, Extended Digitalin pääsuunnittelija.

 

Ilme jalkautuu kentälle tulevien kuukausien aikana työvaatteiden uusimisen myötä. Panostamme vuoden 2018 aikana myös näkyvyyteemme digitaalisessa mediassa.

 

Vuonna 2004 perustettu LTQ-Partners on kasvanut 10 miljoonan euron liikevaihdon palveluyritykseksi, joka työllistää päivittäin yli 200 henkeä. Tämä on ollut mahdollista kiitos asiakkaittemme, joiden kanssa olemme yhteistyössä kehittäneet toimintaamme näiden vuosien aikana. Otamme mielellämme vastaan palautetta uudistetusta ilmeestämme ja verkkosivuistamme.

 

 

Menestyksekästä yhteistyötä vuodelle 2018!