Yhdessä koronaepidemiaa vastaan

02.12.2020

Olemme eläneet poikkeuksellisissa olosuhteissa pitkään ja todennäköisesti pidempään kuin olisimme vielä maaliskuun alussa uskoneet. Koronaepidemian myötä olemme joutuneet fyysisesti pitämään etäisyyttä toisistamme, vähentämään kanssakäymistä ja suojautumaan eri tavoin virusta vastaan.

Koronaepidemian myötä vuorovaikutuksen tärkeys ja merkitys on korostunut ennennäkemättömästi. Jokaisen on täytynyt ottaa huomioon, kuinka voimme olla turvallisesti vuorovaikutuksessa koronan aikana.

Onneksemme voimme LTQ:ssa todeta, että olemme löytäneet yhteisöstämme voimaa aivan uudella tavalla ja olemme myös pyrkineet takaamaan toinen toistemme turvallisuuden arjen valinnoilla. Koronan myötä vastuulliset toimintatavat ovat keskiössä, ja meillä ne ovatkin nousseet kaikista tärkeimmäksi päätöksentekovälineeksemme. Olemme myös perustaneet LTQ:laisten käyttöön oman sähköisen lomakkeen, jonka kautta työntekijämme voivat lähettää kysymyksiä tai pohdintoja liittyen koronaepidemiaan.

Oli kyse sitten asiakasturvallisuudesta tai työntekijöidemme hyvinvoinnista, olemme tehneet päätökset perusten siihen mikä on vastuullista. LTQ:ssa päätösten teossa otetaan aina huomioon ajankohtaiset epidemiaohjeistukset, joita hallitus ja terveysviranomaiset ovat Suomessa antaneet.

 

Turvallisin mielin töissä

Omalla toiminnallamme pyrimme takaamaan asiakkaillemme ja työntekijöillemme sen, että joka päivä olisi turvallista olla töissä. Meille on tärkeää se, että työntekijämme ja asiakkaamme voivat luottaa siihen, että me toimimme oikein.

Olemme tehneet monia muutoksia, suosituksia ja rajoituksia omaan toimintaamme ja käytäntöihimme koronaepidemian myötä. Konsernissamme perustettiin maaliskuun 2020 alussa heti koronajohtoryhmä. Ryhmä seuraa ja arvioi epidemiatilannetta jatkuvasti 24/7.

Koronajohtoryhmämme onkin juuri nyt tärkein päätöksentekoelimemme mitä koronaepidemian aiheuttamiin muutoksiin tulee. Suosittelemme vahvasti maskien käyttöä, pidämme turvaväliä ja huolehdimme siitä, että ajantasaisia suosituksia ja ohjeistuksia noudatetaan. Viestimme suosituksista aktiivisesti henkilöstöllemme. Kokoontumisrajoitusten myötä olemme monien muiden tapaan joutuneet siirtämään yhteisiä tapahtumia ja henkilöstöjuhlia.

Toimintaa on kehitetty kriisitilanteessakin, esimerkiksi ISO9001 -standardi saavutettiin syksyllä 2020 ja nyt keskitymme kehittämään palveluamme entistäkin ympäristömyönteisempään suuntaan Business Finland rahoituksen avulla.

Vastuullisena työnantajana ja palvelukumppanina noudatamme viranomaisohjeistuksia ja seuraamme epidemiatilanteen kehittymistä ajantasaisesti ja herkeämättä.

Teemme turvallisen työpaikan työntekijöillemme ja asiakkaillemme olemalla vastuullinen työnantajana ja noudattamalla viranomaisten antamia suosituksia.